Vanhanpiian.com Karhutien karvainen ja vähemmän karvainen sakki

We are still alive!

6.1.2016 / by admin

Pienoinen tauko on ollut kaikessa päivittelyssä ja sivujen päivittelyssä. Elämässä on tapahtunut kaikenlaista. Raimon sairastuminen ja anopin toimintakyvyn heikkeneminen yllätti meidät kaikki. Vaikka tällä hetkellä Noora on muuttanut omilleen on meillä silti 4 ”huollettavaa”, Anopin asioiden hoitaminen ja tilan seuraaminen on meidän vastullamme. Rytinällä roolini on muuttunut omaiseksi, joita töissäni tapaan päivittäin. Ymmärrän paremmin heidän ongelmiaan ja murheitaan, sillä niistä on tullut arkipäivää vapaa-ajalle.

Mutta mitä tässä on tapahtunut sillä välillä? Jos nyt jotain iloisempaa kerrottavaa olisi. No, sain jotenkin kaiken sähläyksen keskellä opetettua Essille noutamisen ja harjoiteltua pari kertaa sitä vedestä, ennenkuin osallistuimme vesityökokeisiin Lumijoella. Essi sai 9 pistettä. Sille tuotti alkuun vaikeuksia irrota etäänmäksi. Sain kuitenkin tsempattua sitä vaikka olisin itse luovuttanut jo monta kertaa.  Lintu tippui kaiken lisäksi. Mutta olin tyytyväinen tulokseen sillä siihen harjoittelumäärään se oli kyllä ihan passeli.

DSC_0653

Vesityökokeeseen Lumijoelle ajeltii tämmöisten kavereiden kanssa, kerkesivät onneksi sulaa ennen koetta 🙂

islaSSK

Isla ja Raimo, kansikuva tyttö ja poika 🙂

DSC_0602 (1)

Kuvateksti on minusta hyvin kuvaava, Ipellä nousee jalka aika nopsasti…

Isla oli kokeessa mukana myös mutta sitä taisi vähän jänskättää, koska se löysi linnun mutta ei tuonut sitä Raimolle. Varmasti tyypillinen tulos koiralle jonka kanssa on harjoiteltu vain tutuissa paikoissa. Ja noudon harjoittelu on ollut muutenkin vähäinen Raimon sairasloman vuoksi. Harmi vaan, mutta jospa ensi vuonna menisi jo vähän paremmin.

Essi käväisi Junkkarissa. Jalostuskatselmuksessa Essille tuli hylsy mikä oli yllätys, voimakkaat takakulmaukset olivat tuomarin mielestä ”sirppikintereet”, no näillä sirppikintereillä juostiin sitten sunnutaina peltokokeessa tuloksena NUO2. (ohjaajan kämmeistä huolimatta) Luulen että Essillä oli jonkinmoista lihasjumia takapäässä sille pellolla se otti välillä pupulaukka-askelia jotka selänalueen jumeista voi kertoa. Tuomari juoksutti seitsemän erää ja se alkoi jo näkyä turnauskestävyydessä. Essi kävi myöhemmin fysioterapeutilla ja hän löysikin kireät reisilihakset.

Tulihan meille toukokuussa Riekonnaurun Annu, Islan puolisisko.  Söpö pikku pallonaama, mutta taitaa siitä tulla kunnollinen (toivottavasti) lintukoira. Sosiaalistamisreissulla käväistiin Jyväskylän KV-näyttelyssä ja kotiintuomisina oli 2 x ROP Pentu ja kennelyskä. Siis Annu ei sairastanut aikaan mitenkään näkyvästi. Anni, Isla ja Tani yskivät yhden päivän ajan. Sepä olikin sitten kahden viikon karanteeni ja tuli tehtyä päätös etten enää ikinä vie sisänäyttelyihin kennelyskän sesonkiaikana. Siellä Jyväskylässä oli joku tuonut yskivän koiran kehään kun ei ollut saanut rahoja takaisin.  On tullut kierrettyä aksakisoissa sisähalleissa ja tämmöistä ei koskaan ole tullut eteen.

 

 

 

Comments are closed.