
Marraskuu 2009
Työntäyteinen viikko takana, yövuoro onnellisesti takana päin ja hetki aikaa istahtaa naputtelemaan kotisivuille jotakin..
Onnellisen sianliha on maistunut todella hyvälle! Mikäpä siinä, kun voi hyvällä omallatunnolla syödä! Koiratkin saivat osansa ja eivätpä kovin tyytymättömiltä ole näyttäneet

Selma kävi Raimon kanssa Rautalammilla treenailemassa. Ilma vaan oli ensimmäisenä päivänä ollut aika kehno, ainakin lintujen kannalta. Ne kun eivät kosteana tahdo päästä lentoon. Raimo olikin saanut todistaa toisintoja Kelju K. Kojootti ja maantiekiitäjät-elokuvasta Selman edesottamuksia seuraillessaan… Jarrut oli kuitenkin löytyneet seuraavana päivä.
Olenkin tässä juuri yövuoron jälkeen niinkin epävakaassa mielentilassa, että suunnittelen ilmoittavani kaikki koirat Tamminäyttelyyn. Mutta täytyy jatkaa kahvin juontia vielä ainakin tunti…
Lokakuun kuulumisia
Kiirettäpä on taas pitäny, tunnit vuorokaudeta tuntuvat häviävän vain jonnekkin. Kaikkea suunniteltua ei vain saa tehtyä aikataulussa. Mutta onneksi ensiviikolla on syysloma koko poppoolla. No, lapset tuskin joutuvat kovinkaan paljon wc-remontin kanssa painiskelemaan, niikuin aikuiset. Pakko olisi sekin projekti saada tehtyä loppuun.
Selma kävi Raimon kanssa Junkkarissa, kuvia lisäilin http://vanhanpiian.kuvat.fi osoitteeseen. Eipä mennyt putkeen sekään reissu, Sellu oli hieman toipilas kun jalkaan tuli vekki ennen lähtöä. Mukava, että nyt meidän perheeessä on joku muukin joka voi esittää koiria näyttelyssä, Raimo nimittäin joutui esittämään Selman kehässä.
Kanit jäivät pysyvästi paltamoon Heikkilän tilalle. Kertaalleen kesän aikana oli tilanne jossa jouduin kiskomaan kania Sulon suusta hysteeristen lasten kirkuessa vieressä. Kani selvisi siitä onneksi hengissä, eivätkä lapset saaneet traumoja. Sulolla näkyy valitettavasti heräilevän “metsästysvietit” myös ihan pikkukoirien kanssa. Saapi olla tarkkana. Toki vastuuvakuutukset täytyy olla tämmöisen kanssa voimassa.
Kesäpossuprojekti on saatu päätökseen. Tänä vuonna ( ja ensi) Karhutiellä syödäänkin sitten ainoastaan onnellisen vapaana kasvaneen possun lihaa.


Possujen kesä meni syöden, kaivaen, syöden, leikkien, syöden, lasten kanssa seurustellen, syöden, lajitovereidensa seurasta stressittömästi nauttien, kirmaillen ja syöden
Jotkut ihmisistä ovat järkyttyneet possujen “kohtalosta”, olenkin pyytänyt heitä tutustumaan oman syömänsä lihan alkuperään ja oloihin seuraavalta sivustolta:
Osa kuvamateriaalista on järkyttävää, varsinkin videot
Mölli agility 11.9.2009
Tinon kanssa startattiin mölli maxeissa, sijoitus 2. aika 42,48 ja 10 ratavirhepistettä

Tino teki töitä kovasti makkaran eteen, edellispäivän oli raukka ilman ruokaa kun oli vetäissyt ison sankollisen lasten leipomaa pullaa ja pessyt kaikki lika-astiat tiskipöydältä. Hassua ettei välillä näinkin viljapitoinen ruokavalio ole enää aiheuttanut iho-ongelmia ollenkaan.
Sellun uimakoulua
Kävimme Savirannalla uittamassa koiria. Selma vedettiin veneellä käyntiin. Uikin ihan kivasti veneen perässä rannalta toiselle. Alla todisteena muutama kuva:

Tyyli josta lähdettiin oli tämänsuuntainen…

Mutta tyyli parani alun jälkeen…


Taustalla ui Sulo, joka ällistyksekseni ui kierossa ja vauhti ei ollut paras mahdollinen. Hieroin ja ropeloin Sulikkaa yön ja olin löytävinä lihasjumin vasemmalta lavasta.

Isän ja tyttären yhteispotretti

Uinnin jälkeen täytyykin sitten kuivatella…

Sellun pää
Uimareissun jälkeen tapahtuikin sitten se mitä olen jo oikeastaa odottanut jo vähän aikaan. Iina ja Selma ottivat yhteen. Ottelu oli lyhyt ja loppui siihen, että Iina hoksasi ettei saakkaan enää Selmaa alistettua. Onneksi hoksasi, tulee nimittäin aina mieleen Kikka-vainaa joka olisi tapellut viimeiseen hengenvetoon saakkaa…
Tinon tempaukset ovat ruvenneet ottamaan pikkuhiljaa pannuun. Ei ole tavatonta, että saan töihin soiton kotiin tulleilta lapsilta, kun he tiedustelevat mitä voisivat syödä välipalaksi kun Tino on syönyt kaikki leivät. Yhtenä päivänä oli vedellyt kilon mysliä, josta selvittiin onneksi ilman suolitukosta. Piippaamaankin perhana on ruvennut ja kuuroksi muuttuu aika ajoin. Muistelen Tinon nuorempana myös toimineen näin ja mietinkin, että onko hitaasti alkanut sairaus tehnyt pojasta aikaisemmin “kiltin”
Mönkään mennyt vesityökoe ja elokuunlopun kuulumisia
Sulo kävi Raimon kanssa Oulussa kokeilemassa vesityökoetta ihan extempore. Kuinka käy kun mennään soitellen sotaan ilman harjoittelemisia? No ei hyvin ainakaan. Laukausta säpsähti kun ei sitä odottanut ollenkaan, arvosteluun tuli maininta säikähti laukausta. Voiko tästä alemmaksi enää vajota? Eikä Sulo ollut edes lähtenyt uimaan Raimon houkutteluista huolimatta. Lintua ei nähnyt/haistanut jotta olisi yllykettä ollut. Mutta voiko odottaa mitään hienoa suoritusta jos sitä varten ei ole harjoiteltu yhtään… Ei. Alunperin oli minulla itsellä tarkoitus lähteä käymään ko. kokeessa Sulon kanssa, mutta raskaan työpäivän jälkeen se ei houkutellut ja Raimo lähti tilalle. En tiedä olisiko Sulo toiminut eri tavalla minun kanssani, ainakin se olisi saanut Nokialaista uimaanlähtemisen avustamiseksi…. (vitsi ….)
No, Sulolla seuraava etappi olikin sitten sorsastuksen aloitus 20.8 klo 12 rahalammella vuolijoella Raimon kanssa. Alku ei ollut lupaava, Sulikka veteli omiaan. Mutta onneksi Raimo muisti Sulon käyttöohjeet kohta nro. 1. Ravistettava ennen käyttöä. Lintua tuli, Sulo toi nätisti myös eläviä haavoittuneita lintuja ja istui rauhallisesti veneessä.
Perjantai iltana syötiinkin sitten Rapen tekemää sinisorsapataa.
Selma uimakoulussa on jouduttu pitämään hieman taukoa. Epäilimme, että Selmalla olisi joku tulehdus takapäässä sieltä tulevan eritteen ja flegmaattisuuden vuoksi. Lääkärissä käytiin ja kohtu ultrattiin ja tutkittiin neitiä, mutta mitään tulehdusta ei löytynyt. Itse myöhemmin tuli mieleen, että olisko voinut olla lievä valeraskaus? Vaikka narttuja on ollut, ei yhtään tapausta valeraskauksista ole tullut itselle koskaan vastaan.

Erkki-Pukki ja taustalla Vappu
Veera ja Nakki
Olen 1.8. nyt sitten virallisesti sivutoiminen yrittäjä. Toiminimen tietoja päivittelen hieman myöhemmin sivuille.
Kuulumisia elokuulta
Laumamme lisääntyi 3 gerbiilineitosella. Alku meni tutustellessa. Vahinkojakin sattui, mm. yksi tyttösistä asui melkein 2 vuorokautta keittönkaapin alla. Kaappisto piti kirjaimellisesti purkaa, jotta leivämuruilla elänyt karkulainen saatiin kiinni. Luojan lykky ettei karkulaisen reitti yöllä ollut kulkenut Sulon ohitse…

Sulon kanssa ollaan ahkerasti (voimavarojen mukaan) treenattu tosissaan tottelevaisuutta. Alku tuntui todella epätoivoiselta. Mutta nyt näyttää jo paremmalta, olen saanut todella asiantuntevaa ”kädestä pitäen” opastusta käymälläni KPKY:n kurssilla sekä tietysti Rakkaalta Siskoltani Mepalta. ![]()
Sulikka on kummasti rauhoittunut, ylimääräinen ölinä on jäänyt pois kun poika on laitetu “herran nuhteeseen”.

Selman uimakoulua on toteutettu kesän aikan. Neiti kyllä ui mutta tyylissä on vielä hiomista. Tino ei enää mielellään lähde oma-aloitteisesti uimaan. Syynä luultavimmin addisonintaudille tyypillinen, kylmänsietokyvyn aleneminen. Luulen kyllä, että linnunperään lähtee. Mietinnässä vielä on uskaltaako Tinoa ottaa sorsastamaan mukaan. Sulo sinne ainakin lähtee kroolaamaan, ja Selma kuunteluoppilaaksi .
Alla vielä kuva Alpista ja Saarasta nukkumassa päiväunia

Mölli agility 9.8.09 Suomussalmi
Viepperhauta-tapahtuman yhteydessä järjestettyyn Mölli-agility kilpailuun osallistuvat Mape ja Tino. Tuloksena mölli-maxeissa 4. sija. Virhepisteitä neljästä kieltäytymisestä ja 2 sek. ihanneajan ylityksestä.
On melkein vuosi siitä, kun ollaan Tinon kanssa viimeksi treenattu tosissan, ja hyvin näytti muistavan. Alkuun näytti kyllä ettei Tino hoksannut mistä on kyse, esteet olivat hieman erillaiset kuin kotipuolessa. Fiksu ohjaaja olisi älynnyt ottaa pari lämmittelyestettä ennen starttia…
Kuvia ei valitattevasti ole, sillä (kuinka ollakkaan!) lapset olivat kuluttaneet kameran patterit loppuun juuri ennen starttia
Oulun KV 18.-19.7.2009
18.7. Tuomari Jean-Claude Klein Ranska
Puksipuun Made Of Love “Iina” AVO ERI 2
19.7. Tuomari Kurt Nilsson Ruotsi
Puksipuun Mede Of Love “Iina” AVO ERI 1 PN 2 SERT siirtoCACIB
Kiitos Tiialle Iinan esittämisestä!!
Juhannus Syötteellä
Päivitykset tulevat pikkasen viiveellä, omaan saamattomuuteen täytyy jälleen kerran vedota…
Juhannuksen vietimme perinteisesti Pudasjärvellä, Iso-Syöte mäkiajoja seuraten. Tänä vuonna pääsin myös minä mukaan, töistä järjestyi vapaata. Matkaan läksi 5 aikuista, 6 lasta ja 6 koiraa ja 2 ralli-autoa, että hulinaa riitti. Mökin poreamme oli tehokäytössä ja loppuipa lämmin vesi joskus keskenkin….
Tänä vuonna Raimo sai kunnian ajaa “neitsyt-ajon” bemarilla. Harjoituskierros joka ajettiin aatonaattona, päättyi kuvassa näkyvällä tavalla. Mutka olikin tiukempi kuin kuljettaja muisti… Vaurioista selvittiin nippusiteillä ja alatukivarren vaihdolla.

Itse kilpailupäivänä bemari pysyi ojien välissä ja kulki nätisti. Raimo oli junioreiden luokka 14 12. ( 22 kilpailijaa). Kaikenkaikkiaan kilpailu meni hyvin, Raimon edellisestä kilpailusta onkin jo vierähtänyt 10 v.

kuvia: http://vanhanpiian.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/Iso-Sy%F6te+m%E4kiajot+2009/

