RSS
 

Keväiset kuulumiset

21 Tou

Pitkä tovi taas ( jälleen kerran ) on vierähtänyt viime päivityksistä. Tinon poislähtö jätti ison aukon elämään. Mutta elämä jatkuu kaikesta huolimatta. Toivottavasti Tinon verinäytteistä jotka lähetin Hannes Lohen geenitutkimukseen on jotain hyötyä.  Sieltä tuli nimittäin lisäkysely kun valitsivat näytteitä koirien addisonin tauti-tutkimukseen.

Iinaa ei tähän kiimaan astutettu, vaikka kyselyjä tulikin, sillä kevät on ollut todella kiireinen, tuntuu välillä että mahahaavakin puhkeaa kukkaan  :)

Koirien kanssa en ole vielä opiskelu kiireiden vuoksi saanut tehtyä  mitään järin erikoista.  Selma tykkää noutaa, ja noutovälineeksi käy paremman puutteessa vaikka lasten puutarhatuoli  :) Yhtenä päivänä neiti otti lattialle tippuneen CD-levyn suuhunsa näppärästi ja kanniskeli sitä. Eikä tullut naarmun naarmua.

sellujatuoli

Sain ystävältäni lainaan koirien vetokärryt.  Sulo ei ollut moksiskaan kun ensin roskapussilla testattiin miten kärryjen veto sujuu. Veeran synttärivieraat saivatkin ajelukierroksen.

sulovetaa

Uimahommissa käytiin ja Sulo oli oikein topakka, kesken tarpeen teonkin piti lähteä kroolamaan. Aikaisemmin Sulo ei ole istunut järvessä mutta nyt senkin teki pyydetäessä. Tino oli tässä mestari, joskus ei näkynyt kuin kuononpää.

sulovedessa

Selma otti muuten ensimäistä kertaa hatkat pihalta jänön perään.  Löytyi onneksi. Harmittaa vieläkin kun en kameraa ottanut mukaan, sillä oli todella nätti näky kun Selma paineli pellolla ilta auringon laskiessa kotia kohti.

Gerbiili lisäystä saatiin maaliskuussa, meille muutti Kamikaze Bear, siamese uros. Totutus Vallun ja Vepen kanssa meneekin sitten  näköjään pidemmän kaavan kautta.  Tulossa mahdollisesti gerba-vauvoja mutta tästä myöhemmin lisään sivuille infoa.

alpijaville

 
Kommentit poissa käytöstä

Posted in Kuulumisia

 

Comments are closed.